Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kara kara!

Kerkonkoskelta löytyi pari talvehtivaa koskikaraa. Erikoinen otus, näyttää rastaalle, sukeltaa kuin saukko ja hyppii kuin kenguru. Koskikaran touhuja seuratessa tulee itsekkin hyvälle tuulelle.

Samalla tuli kurkistettua jääkannen alle lieksan tyyliin. Paitsi että tässä luolassa ei mahtunut kävelemään, vain pieni reikä josta juuri ja juuri sain linssin läpi.

Kuvatessani tajusin miten hieno paikka jääluola on, sammaleetkin rehottivat mukavasti, siis luolassa, ei kuvaajassa (niin homeeseen en ole vielä päässyt).

The jääluola
Koskikara lumisateessa
Koivun pintaa
Rapakon laidalla

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Minne virta vie?

Siel on kylymää! Pakkasmittari näytti -15°C korkeakoskella, samalla tuli piipahdettua Viannankoskella. Myllyn ikkunassa olikin hienoja jääkukkia.

Kummassakaan koskessa ei kyllä ollut vedestä pulaa ja Viannankoski ei enää edes juuri kuohunut koska kaikki kivet olivat veden alla. Ikinä en ole nähnyt että se olisi edes keväällä tuollainen.

Korkeakoskella oli muodostunut hienoja "jäälakkeja" kivien päälle kiitos pakkasukon. Pakkasukko saa haukut siitä että päätti tuprutella lunta ja suurin osa jääkuvioista oli jo lumivaipan alla.

Portaat, kuten kaikki muukin oli umpijäässä joten liukumäen sijaan päädyinkin kuvailemaan vain yläjuoksulla. Pitää varmaan kehitellä jokin systeemi jolla pääsisi alas ja ylös, mieluiten yhtenä kappaleena.

Jääkukka
Tällä lakilla pysyy pää kylmänä!
Kosken kuohut
Vesiputous
Korkeakoski

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

tiistai 13. elokuuta 2013

Sammakoiden puuhamaa

Seinävuoren rotkolaaksossa on monenlaista nähtävää ja kuultavaa. Kaikkea oravanmarjoista kaakkureihin asti! Pieniä sammakoita ja kosteassa viihtyviä hyönteisiä oli joka nurkan takana, huusipa palokärkikin "näkemiin!" omalla tavallaan kun lähdin takaisin laavua kohti.

Seinävuoren rotkolaakso syntyi noin 1800 miljoonaa vuotta sitten peruskallion siirtyessä ja viimeisin jääkausi muokkasi rotkon sellaiseksi kuin se on nykyään, 30 metriä syväksi ja 500 metriä pitkäksi.
Laaksossa solisee myös pieni puro saniaslehdon ja paksujen sammalmättäiden lomassa.
Maisemat olivat kyllä hienot, missä vain kulkikin! Rotkon pohja oli harmillisesti puita täynnä, joten sen kuvaaminen jäi melko vähäiseksi, vaikkakin se oli täysin oma maailmansa, tunnelma oli kuin amazonin sademetsässä. Hyvin kostea ilma ja paksut saniaspensaat peittivät maan ja kaakkurin huuto kaikui rotkon seinistä pitkälle iltaan pienen sumun saapuessa lammelle.

Rotkon pohjalla

Oravanmarjat

Putous

Rotkolaakson hyttyskarkotin
Rapakon laidalla

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

lauantai 10. elokuuta 2013

Kuopiota...

Kotikaupunki-projektiin on tullut taas lisää kuvamateriaalia, käykääpäs kurkkaamassa tämän linkin kautta.

Alavan kirkko

Viiden pystykuvan HDR-panoraama (2+, 0, 2- EV)
Puijon sauhut

HDR-kuva (2+, 0, 2- EV)

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Yöttömät yöt ovat ohi!

Syksyä kohti mentäessä alkaa taas tulla hämärää, aurinko vihdoin alkaa laskea horisontin alapuolelle ja päivän pituus on "vain" 17 tuntia.

Kävin eilen kuvailemassa tätä muutosta ja kyllä se todettava on, että syksy alkaa pikkuhiljaa hiipiä kohti Kuopiotakin! Loppukesän kukat alkavat hönkäillä viimeisiään piakkoin ja pimeää tulee jo kymmenen jäljestä.

Auringon lasku Kallavedellä.
Vesihiiden puuhamaa
Putous
Auringon laskua ladon seinän läpi.

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Hämärähommia

Koko viikon on ollut umpipilvistä Kuopiossa, eilen sitten hieman kirkastui ja hetken tuumatuokion jälkeen päätinkin lähteä Kuopion Savisaareen, josko sieltä löytyisi kuvattavaa.

Tällaiset näkymät Savisaaresta Kallavedelle sitten löytyi. Kuvauskavereina minulla oli silkkiuikku, rusakon poikanen ja pieni parvi pääskyjä. Pitkien valotusten aikana olikin mukava seurailla eläinten touhuja!

Ilta alkoi jo hämärtyä pikkuhiljaa kuvaillessani ohi liukuvia pilviä, sorsalintujen kaakatus kantautui Kallavedeltä päin illan hiljetessä. Tunnelma oli kyllä mahtava!

Valotusajat lähentelivät viittä minuuttia, eipä sen vähemmällä pilvien liikettä tuollaiseksi olisi saanutkaan.

Rapakon tuolla puolen

Savisaaren rantaa noin klo 23.30 21.7.2013.

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät tästä kuvasta? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut:
https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/
https://twitter.com/VilleMiettinen1

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kosken kuohut

Pitihän tuonne Ryönänkoskelle tehdä toinenkin reissu! Tällä kertaa jokirapukin näyttäytyi hetken aikaa joen pohjassa mönkien, kertoo vain hyvästä veden laadusta!

Alla oleva maisemakuva on täräytetty Canon 18-55mm IS f/3.5-5.6 objektiivilla, lisäpainona repusta löytyi myös Haidan "hämärähommiin" soveltuva 1000x harmaasuodin ja Haidan pyöröpolarisaatiosuodin jolla sai mukavasti kiiltoja pois veden pinnasta, valotusaika n. 2 minuuttia.

Korentokuvassa käytin 70-200 millistä loittorenkailla, tähän korentotouhuun on kyllä erinomainen lasi nopean tarkennuksen ja veitsen terävän piirron lisäksi voi kuvata n. 20cm etäisyydeltä, mikä on hyvä kuvatessa arkoja otuksia. Makrolla olisi turha mennä sorkkimaan, kun lähtevät heti lentoon!

Kosken kuohut
Piilosilla
Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

torstai 4. heinäkuuta 2013

Lentävät jalokivet

Erilaiset korennot ovat kesäisen Ryönänkosken asukkaita, metsän siimeksessä hitaasti virtaavassa joessa on kymmeniä, ellei satoja "lentäviä jalokiviä" jotka lepattelevat perhosmaisesti pitkin veden pintaa.

Tumma kuusikko toimii hienosti taustana, luoden mustan, jopa "photoshopatun" näköisen taustan

Kalustona näissä käytin 70-200mm objektiivia jossa kolme (12mm, 20mm, 36mm) loittorengasta, sekä 18-55mm "kittiputkea" 12mm loittopalalla ja 28mm f/2.8 Cosinan wanhaa filmikakkulaa, joka sekin tuntuu pelittävän melko hyvin.

Aamupalaa - Breakfast
Kurkistus - Peek a boo
Sydän - Heart
Veteen tuijottelija
Neidonkorento

---
Edit (11.7.2013): Lisäsin kaksi uutta kuvaa tältä päivältä, edelleen samasta paikasta.
---

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Superkuu

Viime yönä kuu oli huomattavasti suurempi ja kirkkaampi kuin normaalisti. Niin kuin julkinen media onkin jo hehkuttanut viimeiset päivät.

Kaikki kuvat kuvattu Kuopion Kallansilloilta, sattuipa sopivasti tuo rakennustyömaa lokin taakse, että pääsin vielä alempaa kuvaamaan sitä, kun jostain syystä se oma kaivinkone jäi kotiin...

Noin klo 2.30 yöllä se mitä olin alunperin tullut kuvaamaan sitten tapahtui, Puijon tornin ja superkuun kohtaaminen! Puolisen tuntia sitä kuvailin, kunne pilvet puuttuivat peliin ja verhosivat koko komeuden taakseen.

Kallaveden yllä

Puijo ja superkuu
Naurulokki kuun valossa

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannusmaisemat

Keskiyön aurinko on nyt kirkkaimmilaan ja hämärä saapuu vain hetkeksi. Kun maisema hiljentyy, silloin metsän eläimetkin uskaltautuvat tulla ulos juhlimaan Juhannusta.

Hyvää Juhannusta kaikille!

Viimeiset valot ennen hämärää - Last light until the dusk
Hämärän hetki Sotkanselällä
Vieras perunapellossa

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Satamaa


Kuopion satamaa Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman aikaan. Nokalla taas kerran 1000x harmaasuodin ja pyöröpola

Tuuli tuivertaa

Järkkymätön
Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kuplivaa

Erilainen auringonlasku. Simapullon läpi pasitaa siis aurinko, tasoittavana Canonin 320EX salamikilke. Suurennussuhde siinä 1:1-1,5:1

Isoa ja pientä
Kuplat

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sateenkaari

Kävin ystäväni kanssa kuvaamassa sarvipöllöjä, pöllöt vaan pysyivät turhan kaukana kuvattavaksi, vaikkakin hieno kokemus oli todistaa soidinlentoa! Se kuulosti kissan naukumiselta ja jatkui n. 5 minuuttia pöllöjen lennellessä peltojen yllä.

Sääkään ei suosinut kun alkoi sataakkin. Tosin sateen jälkeen näkymät eivät olleet yhtään pöllömmät.
Alla oleva 180 asteen panoraama koostuu 20 pystykuvasta 18mm optiikalla. Pistetty kasaan Huginilla.

Yritän varmaankin myöhemmin saada kunnon kuvia näistä sarvipöllöistä, katsotaan mitä sieltä tulee...

Mutka matkassa

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät tästä kuvasta? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Uudet asukkaat

Maisemassa kelluu yksittäinen laituri, keskellä järven selkää. Auringon laskun aikaan laiturin asuttavat uudet asukkaat, nimittäin tiirat!



Maisemaa



Asukkaat keskelläjärven selkää

 

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi. Mitä sinä pidät näistä kuvasta? Kommentoi!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kasvikuntaa

Kasvit kukkivat kevään taittuessa kesäksi, kun lumi on sulanut pois myös viimevuoden jäänteet paljastuvat.


Peltokorte veden äärellä

Uutta ja vanhaa
Mustaa ja valkeaa

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Maisemaa

Muutama maisemakuva talvelta. Kaikkea Konnuskoskesta ties minne, muakunta matkailua!

Konnuskoski



Kuopion sataman vanha mylly ja täysikuu.



Kuopio, Neulamäen näköalatorni.



Lintuharrastajia puutossalmessa, 300 asteen panoraama




Klikkaa kuvaa suurentaaksesi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!