Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsäjänis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsäjänis. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kevät saapuu!

Tai no, melkein. Nimittäin tätä kirjoitellessani lunta tulee poikittain taivaalta... Mutta ei takerruta yksityiskohtiin!

Viime viikonloppuna tuli tehtyä kevään ensimmäinen linturetki, kohteena Rautalampi ja Suonenjoki. Elukoita löytyi varsin mukavasti vuodenaikaan nähden, mm. laulujoutsenia, teeriä, ynnä muita luomubroilereita.

Eniten lintuja tuntui löytyvän Rastunsuon ja Tervalammen alueilta, tosin perinteitä kunnioittaen linnut olivat 'kaakana' ja arkoja.

Matkalla tuli vastaan muutama metsäjänis, jälkeenpäin tuli ajateltua miten helposti ne erottuvat maastosta kun itse bongasin ne maantien varresta liikkuvan auton kyydistä. Kanahaukalla ja huuhkajalla on kestit!

Keltasirkku, ainut otus joka ei karttanut kuvaajaa.
Laulujoutsen rantakaislikossa
Pohojoseen!
Kolmiodraama
The jänöt
Palokärki, ilmeisesti pesäkoloa nakutteli.

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannusmaisemat

Keskiyön aurinko on nyt kirkkaimmilaan ja hämärä saapuu vain hetkeksi. Kun maisema hiljentyy, silloin metsän eläimetkin uskaltautuvat tulla ulos juhlimaan Juhannusta.

Hyvää Juhannusta kaikille!

Viimeiset valot ennen hämärää - Last light until the dusk
Hämärän hetki Sotkanselällä
Vieras perunapellossa

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/