Näytetään tekstit, joissa on tunniste makro-objektiivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makro-objektiivi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Metsän pienimmät linssin alla

Juuri harvennetussa rytelikössä ei luulisi olevan mitään mielenkiintoista, mutta niin vain makromaailma nostaa päätään risukasan alta!

Tänään kävin siis Palosen alueella, lähinnä katselemassa uusia revontuli kuvauspaikkoja sekä Ryönänkoskella josta olikin yllätyksekseni kaadettu paljon puita. Vain risukasat oli jätetty mätänemään metsän pohjalle muutaman koivun juureen. Silti vaikka kaadosta ei ole varmaankaan edes viikkoa, niin jo ensimmäiset elämän merkit alkavat näkyä.

Raivattua metsää
Arvet puussa
Arvet puussa
Heijastus
Kurottaja
Koivikko
Kolme kuollutta
Elämää metsän pohjalla

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

perjantai 23. elokuuta 2013

Macrokuvia uudella objektiivilla

Tämän kuvan yhteydessä pääsin vihdoin testaamaan kunnolla Sigman 105mm f/2.8 EX DG OS HSM (mistä näitä lyhenteitä oikein tulee...) macrokakkulaa. Kaikenkaikkiaan jämäkän oloinen, vakaaja pelittää hyvin joskin mölyää melko paljon.

Hyvät eväät, maistuisiko sinullekkin?
Kiinalainen jokirapu

20 kuvan focus-stack

Mitä tuosta nyt sanoisi... Piirto ja optinen laatu loistavia, vähemmän chromaattista aberraatiota kuin omassa EF 70-200mm f/4 L:ässäni! Tiedä sitten mitä labratestit sanoo, mutta näin itse koen.
Moni haukuu kyseistä macroa pinnotteiden heikkoudesta vastavaloon kuvatessa, itse en ole ongelmia huomannut esim. studiossa jossa lamput osoittavat lähes suoraan kameraan / auringon paisteessa vastavaloon. Kaiken kaikkiaan varsin hyvä tötterö!

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

lauantai 3. elokuuta 2013

Kesätunnelmissa


Muutama makrokuva lähipäiviltä, maailma näyttää makrolinssin läpi melko erilaiselle mitä voisi kuvitella. Mutta vaihtelu virkistää niin kuvaajaa kuin katsojaakin!

Kuvan tukkimiehentäi on pinottu 20 otoksesta, suurennussuhde siinä 2:1 paikkeilla. Toisessa kuvassa on kuivattu mansikka, jonka läpi aurinko paistaa. Tukkimiehentäit, mansikat sekä auringon paiste, siitä on kesä tehty!

Metsurin tuttu

Kesän ainekset: mansikoita ja auringon paistetta!

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut

torstai 4. heinäkuuta 2013

Lentävät jalokivet

Erilaiset korennot ovat kesäisen Ryönänkosken asukkaita, metsän siimeksessä hitaasti virtaavassa joessa on kymmeniä, ellei satoja "lentäviä jalokiviä" jotka lepattelevat perhosmaisesti pitkin veden pintaa.

Tumma kuusikko toimii hienosti taustana, luoden mustan, jopa "photoshopatun" näköisen taustan

Kalustona näissä käytin 70-200mm objektiivia jossa kolme (12mm, 20mm, 36mm) loittorengasta, sekä 18-55mm "kittiputkea" 12mm loittopalalla ja 28mm f/2.8 Cosinan wanhaa filmikakkulaa, joka sekin tuntuu pelittävän melko hyvin.

Aamupalaa - Breakfast
Kurkistus - Peek a boo
Sydän - Heart
Veteen tuijottelija
Neidonkorento

---
Edit (11.7.2013): Lisäsin kaksi uutta kuvaa tältä päivältä, edelleen samasta paikasta.
---

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kuplivaa

Erilainen auringonlasku. Simapullon läpi pasitaa siis aurinko, tasoittavana Canonin 320EX salamikilke. Suurennussuhde siinä 1:1-1,5:1

Isoa ja pientä
Kuplat

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook-sivut: https://www.facebook.com/groups/naturephotographyfinland/

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kasvikuntaa

Kasvit kukkivat kevään taittuessa kesäksi, kun lumi on sulanut pois myös viimevuoden jäänteet paljastuvat.


Peltokorte veden äärellä

Uutta ja vanhaa
Mustaa ja valkeaa

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pisaroita


Abstrakti teema jatkuu, vuoden ensimmäiset makrokuvat. Vaikka kuva näyttää käsitellytä, se ei sitä ole. Pilvisen päivän valo parvekelasissa tekee ihmeitä. Vain hieman kontrastia on lisätty.

Pisaroita lasissa

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi. Mitä sinä pidät tästä kuvasta? Kommentoi!

Syksyn harmoniaa

Kuopiossa sataa tänään, mieleen tulee viime syksy, lunta vähän siellä täällä, paljon sumua ja hienoja makrokuvaus kohteita!

Tässä on muutama otos viime syksyltä. Toivottavasti kevät koittaa pian!

Mitä mitä? No orakkaita tietenkin!


Jako

Rusketusraidat

Sammakon varpaat

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!