sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Helsingin riesa Savon sydämmessä


Aika outoa ajatella, että pääkaupunki seudulla valkoposkihanhet ovat jo riesa puistoissa ja että ne jopa hyökkäävät ihmisten kimppuun silloin tällöin!

Savossa valkoposkihanhet ovat kuin eri lintuja, erittäin arkoja ja usein vain pienissä parvissa lyhyen aikaa kunnes muuttomatka taas jatkuu.
Itse pääsin kuvaamaan valkoposkihanhia läheltä vain kerran tänä vuonna, silloinkin liikkuvan auton ikkunasta epätoivoisesti yrittäen. Kuoppainen tie ja pitkähkö linssi (70-200mm) ei ole hyvä yhdistelmä. Mutta niistä neljästä kuvasta jotka kerkesin napsia liikkuvan auton takapenkiltä ennen kuin tilanne oli ohi, yksi onnistui.

Alempi kuva on eri parvesta, mutta sekin otti piakkoin siivet alleen, vaikka kuinka varovasti hivutimme kuvausporukan kanssa autoa lähemmäksi. Kojuhan näihin loppujen lopuksi olisi mainio ratkaisu, mutta kun on mahdotonta sanoa minne ja milloin lintuja saapuu.

Valkoposkihanhet pellolla
Evästauko ennen etelän matkaa

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

Ei kommentteja: