Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kuu valaisee kaamoksen kulkijaa

Ja niihin kulkijoihin kuuluu tähtikuvaajat ynnä muut naparetkeilijän näköiset örvelöt.

Tällä kertaa ei näkynyt tähtiä juuri ollenkaan, mutta kuu loisti sitäkin kirkkaammin.
Peltojen halki kuului myös helmipöllön puputusta. Mukavahan se on kuunnella konserttia kuunvalossa, etenkin kun helmipöllöä ei ole vähään aikaan kuulunutkaan!

Yritin etsiskellä myös komeetta Lovejoyta, mutta ei löytynyt kirveelläkään. Liekkö sitten jäänyt himmeiden revontulien tai valosaasteen peittoon? Harmi, sillä kirkkaita öitä ei ole ainakaan ihan hetkeen tiedossa sääennusteen mukaan.

Jäätynyt Takahikiä 360°
Varjojen virta





Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

torstai 31. lokakuuta 2013

Aurinko ampuu kovilla

Huh huh mikä yö! Himmeästä revontulikaaresta muodostui hurja esitys joka peitti yli puoli taivasta. Harvoin tämmöistä näkee Savon korkeudella.

Alkuperäinen idea oli käydä Maaningalla kuvaamassa tähtiä, koska revontulia ei pitäisi näkyä. Mutta se vaihtui nopeasti revontulikuvaukseen kun kaari näytti elävöitymisen merkkejä ja lopulta useammat kaaret alkoivat nousta yli puolen taivaan.

Joissakin kuvissa huomasin että revontulet olivat hieman sinertäviä, mutta taas osa joukosta oli vihreitä, erikoinen ilmiö, sillä sinisiä revontulia en ole ennen nähnyt. Eritoten ylempänä olevat kaaret ja kaikkein voimakkaimmat säteet tuntuivat muuttuvan hieman sinisiksi. Värivirhe se ei ole, sillä koko sarja on kuvattu kiinteällä valkotasapainolla.

Pohjoisen kaaret
Vihreää ja sinistä
Kuvioita revontulissa
Sinisiä säteitä revontuliharsossa
Revontulet nousevat yli puolen taivaan

Pyöriteltävä versio yllä olevasta panoraamasta, jos kuva on sumea odottele hetki. Sillä panoraamakuvat ovat melko isoja tiedostoja.




Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.