lauantai 22. marraskuuta 2014

WiFi HiFistelyä

Lintukuva jossa on perspektiivivaikutelma? Kun katsoo lintumiesten putkia niin eipä juuri näy muuta kuin bokehmässäilyyn soveltuvia teletötteröitä. Johtuu pelkästään siitä ettei lintuja pääse yleensä kuvaamaan parin kymmenen sentin päähän, kun parikymmentä metriäkin on välillä vaikea tavoite.

WiFi yhteys kameroissa ei sinäänsä ole mikään uutuus, mutta sitäkin mielenkiintoisempi työskentelytekniikka ja mahdollinen ratkaisu tähän ongelmaan. Esim. Canonin 6D omaa kyseisen ominaisuuden sisäänrakennettuna ja onkin varsin kätevä, studiossa asiakkaalle voi näyttää raakakuvat isolta näytöltä tai jos mennään päinvastaiseen suuntaan vaikkapa luontokuvaaja voi jättää kameransa syötin lähelle yksin ja näin saada ennennäkemättömiä kuvia aikaiseksi.
Itse olen muutamaan kertaan tätä tekniikkaa testannut, kuulostaa paperille hyvältä mutta todellisuus ei vastaa teoriaa. Todellisuudessa se on nimittäin parempi!
Kameraan virrat, WiFi päälle ja hyväksyy yhteyden muodostamisen. Kännykästä WiFi ja ilmainen EOS Remote ohjelmisto päälle ja ei kun kuvaamaan. Vie ehken 10 sekuntia laittaa käyttökuntoon ja kännykän kautta tulee livekuvaa kamerasta. Suurinta osaa toiminnoista voi säätää etänä mm.

-Aika, aukko ja herkkyys
-Kuvaustapa, esim. viivelaukaisu, hiljainen moodi, normaali, sarjakuvaus...
-Tarkennus AF / M, onnistuu myös manuaalitarkennus puhelimen kautta.

EOS Remote




















Itse en ole tarkennuksen kanssa päässyt juuri puljaamaan koska laajakulmat jotka omistan ovat manuaalitarkenteisia (Samyang 14mm f/2.8 ja Cosina 28mm f/2.8 M42) joten sitä en kommentoi sen syvällisemmin. Mutta kaikki muu toimii oikein mallikkaasti. Tässä muutamia esimerkkejä mitä WiFillä voi tehdä. Molemmat kuvat on toteutettu seuraavanlaisesti:
Kamera jalustalle, puunoksaan, toisen kuvaajan päähän ruuvilla kiinni... Mihin vain missä se pysyy paikoillaan. WiFi päälle, n. 50 metrin päähän odottelemaan elikkoa saapuvaksi ja sitten kun saapuu niin nappi pohjaan ja sormet ristiin.
Pähkinänakkelin houkuttelin paikalle pähkinöillä, helmipöllö taas on kuvattu yöllä ja sen vuoksi jouduttu poksauttamaan käsisalaman pienellä teholla täytevaloksi.

Helmipöllö
Pähkinänakkeli

maanantai 17. marraskuuta 2014

Pohjolan henki

Kiirettä on pitänyt ja blogin kirjoittaminen on jäänyt sivummalle. Mutta hyvää kannattaa odottaa, luontokuvablogi is back!

Tänään pääsin ikuistamaan harvinaisen näyn, jonka liikanimiin kuuluvat mm. lapin noita, iso vaalee, jänkkälotko, isokissapökkö sekä ukuli. Arvaatko jo mistä on kyse?
Kyseessä on siis arktista eksotiikkaa suoraan läntisen siperian erämaista, tunturipöllö.

Tästä vuodesta tulee kiistämättä hyvä vuosi lintukuvaajille sillä tunturipöllöjä on liikkeellä paljon. Ainakin kolme on nähty Pohjois-Savossa sekä monia muita jotka ovat valuneet alas tunturista etelään myyrien perässä. Mikä on mielenkiintoista tässä jutussa, on se että kaksi vuotta sitten pohjoisesta saapui suuria määriä lapinpöllöjä, n. puoli vuotta siitä sama kävi hiiripöllöjen kanssa ja nyt tämä.
Lapinpöllö on näistä kolmesta riippuvaisin myyristä koska se ei saalista mitään muuta, joten kun kannat hupenevat se vaeltaa ensimmäisenä. Hiiripöllö on seuraavana, mutta lienevät sinnitelleet pikkulinnuilla vähän pidempään. Tunturipöllö taas kaikkiruokaisempi, jänikset ja kanalinnut menevät mainiosti myyrien ohella. Tämä nyt on vain minun oma päätelmäni, mutta onko pohjoisen ravintotilanne niin huono että kaikki kolme ovat lähteneet etelään? Järkeen se ainakin kävisi.

Olipa miten oli, ukulin kohtaaminen oli mieleenpainuva hetki. Kuvaajatoverini tarkkanäköisenä tunnisti pöllön ennen kuin kerkesimme autosta ulos. Valkean heinäpaalin päällä, valkea lintu valkeassa sekä sankassa sumussa. Matkaakin oli yli puoli kilometriä ja paljain silmin katsoo vain ja tokaisee että tuollahan tuo istuu. Huh huh!
No, koko päivän seurasimme pöllöä kun se lenteli peltoaukealla. Välillä pysähtyen aidantolppaan taikka kiven päälle istumaan. Myyränkin nappasi onnistuneesti, kaukoputkella oli hieno seurata saalistusta. Pari kuvaakin tarttui kortille aina kun pöllö oli sopivilla hollilla.

Paalipaikka
Nukkuu
Lopussa kiitos seisoo, pöllö tuli vastaan tien vieressä olevalle aidalle kun kuvaajat alkoivat jo lopettelemaan
Lentoon!